PlayStation®3-pelit

[Miskasonic]

I am... All of Me

Oli pimeä ja sateinen ilta. Autoni oli korjaamolla, joten olin sen takia kävellen liikkeellä. Olin menossa siskolleni, koska halusin... Ei puhuta siitä... Sade ja tuuli piiskasivat kasvojani epämukavasti, joten vedin Onepiece-hupun pääni päälle suojaksi. Jalkani olin onneksi suojannut Onepiece-lahkeilla, ja minulla oli vihreä, vyötäröllä oleva takki. Sateinen sää harmitti minua suuresti, ja ärähdin "Mää haluun kotiin pelaamaan pleikkaria!" kovaan ääneen.

Alue oli muuten tyhjillään, mutta jokin oli liikahdellut takanani jo jonkin aikaa... En nähnyt kuin hämärän hahmon, mutta olin aika varma, että kyseessä oli perus jokapäiväinen zombi. Yhtäkkiä hahmo harppasi lähemmäs ja loiskautti ison pyrskähdyksen komeille vaatteilleni. Käännyin hahmoa kohti ja otin aseen esiin takkini taskusta. "Wallet and phone", huudahdin äkäisesti ja huidoin uhkaavasti toisessa kädessäni puristamaa.. Voi ei.. Banaania Aseeni oli jäänyt kotiin. Hahmo ei pelännyt minua, vaan nauroi ilkeästi ja asettui hyökkäysasentoon! Sen nauru kuulosti aivan Freddiewiltä ja vihloi korvissani.

Yhtäkkiä huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko kuvaajia, joilla kaikilla oli kamerat. Aloin täristä pelosta, ja minusta tuntui kuin olisin YouTubessa. Aloin tanssia ja huidoin banaaniani joukkoa kohti sokeana, sillä en voinut enää pitää silmiäni auki. Olin kauhun vallassa! Tunsin jo, kuinka trollit hyökkäisivät kommenteissa!

Juuri sillä hetkellä jostain kuului kova kiljahdus, ja minä huokaisin helpotuksesta. Zombi oli saapunut. Ympärilläni olevat kuvaajat pelästyivät ja luikahtivat nopeasti lähellä olevaan turvataloon, ja olin vihdoinkin turvassa. Huomasin, että niiltä oli pudonnut monta kameraa maahan, joten poimin ne kaikki mukaan. Mikä onni! Voisin käyttää niitä myöhemmin vaikka elokuvanteossa.

Olin koko loppuyön aivan nälissäni, joten rentouduin sitten ruuan ja Sonicin parissa ja söin paljon herkkuja. Aamulla olin taas iloinen ja energinen, ja päätin pitkästä aikaa pelata Zeldaa.

[mosku123]

EI IHAN TAVALLINEN ILTA

Oli tuulinen ja sateinen ilta. Autoni oli korjaamolla, joten olin sen takia kävellen liikkeellä. Olin menossa Asking Alexandria:n keikalle, koska halusin kerrankin kuunnella lempi bändiäni. Sade ja tuuli piiskasivat kasvojani epämukavasti, joten vedin kommandopiponi pääni päälle suojaksi. Jalkani olin onneksi suojannut todella isoilla kumisaappailla, ja minulla oli liiankin iso takki. Sateinen sää harmitti minua suuresti, ja ärähdin "Miksi menin rikkomaan autoni renkaat!" kovaan ääneen.

Alue oli muuten tyhjillään, mutta jokin oli liikahdellut takanani jo jonkin aikaa... En nähnyt kuin laahustavan hahmon, mutta olin aika varma, että kyseessä oli zombi. Yhtäkkiä hahmo harppasi lähemmäs ja loiskautti ison pyrskähdyksen tomaattikastiketta vaatteilleni. Käännyin salaperäistä hahmoa kohti ja otin puoliautoommattikiväärin esiin takkini taskusta. "Haluatko leikkiä, anna tulla", huudahdin äkäisesti ja huidoin uhkaavasti toisessa kädessäni puristamaa räjähdesytytintä.  Pienehkö tyttö ei pelännyt minua, vaan nauroi ilkeästi ja asettui hyökkäysasentoon! Sen nauru kuulosti aivan samalta kuin isoisoisäni ja vihloi korvissani.

Yhtäkkiä huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko Asking Alexandria:n pilkkaajia, joilla kaikilla oli Robinin levy käsissään. Aloin täristä pelosta, ja minusta tuntui kuin olisin pyörtymässä. Aloin huudattaa AA:n kappaleita kännykästäni ja huidoin kiväärilläni joukkoa kohti sokeana, sillä en voinut enää pitää silmiäni auki. Olin kauhun vallassa! Tunsin jo, että loppuni oli lähellä !

Juuri sillä hetkellä jostain kuului kova pamahdus, ja minä aukaisin silmäni helpotuksesta. Asking Alexandria faneineen oli saapunut. Ympärilläni olevat tytöt pelästyivät ja luikahtivat nopeasti lähellä olevaan levykauppaan, ja olin vihdoinkin turvassa. Huomasin, että niiltä oli pudonnut monta purkkapussia maahan, joten poimin ne kaikki mukaan. Mikä onni! Voisin käyttää niitä myöhemmin vaikka auton pyörien paikkaamiseen.

Olin koko loppuyön aivan sekaisin, joten rentouduin sitten hyvän musiikin parissa ja söin paljon purkkaa. Aamulla olin taas iloinen ja energinen, ja päätin pitkästä aikaa käydä itsekkin levykaupassa.

[tanel_one]

Kalman kauppa reissu

Oli iloton ja sateinen ilta. Autoni oli korjaamolla, joten olin sen takia kävellen liikkeellä. Olin menossa pelikauppaan, koska halusin riemua elämään. Sade ja tuuli piiskasivat kasvojani epämukavasti, joten vedin myssyn pääni päälle suojaksi. Jalkani olin onneksi suojannut veden kestävillä patiineilla, ja minulla oli maihinnousutakki. Sateinen sää harmitti minua suuresti, ja ärähdin "Kirottu sää tämä on!" kovaan ääneen.

Alue oli muuten tyhjillään, mutta jokin oli liikahdellut takanani jo jonkin aikaa... En nähnyt kuin tumman hahmon, mutta olin aika varma, että kyseessä oli hiiviskeliä. Yhtäkkiä hahmo harppasi lähemmäs ja loiskautti ison pyrskähdyksen limaa vaatteilleni. Käännyin pimeää kujaa kohti ja otin Wes-44:n esiin takkini taskusta. "Tule esiin saasta", huudahdin äkäisesti ja huidoin uhkaavasti toisessa kädessäni puristamaa Wes-44:n.  Olio ei pelännyt minua, vaan nauroi ilkeästi ja asettui hyökkäysasentoon! Sen nauru kuulosti aivan kuin joku olisi raapinut liitutaulua  ja vihloi korvissani.

Yhtäkkiä huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko hiiviskeliöitä, joilla kaikilla oli verinen suupieli. Aloin täristä pelosta, ja minusta tuntui kuin olisin oksentanut sisuskaluni. Aloin nitistää niitä ja huidoin nyrkilläni  joukkoa kohti sokeana, sillä en voinut enää pitää silmiäni auki. Olin kauhun vallassa! Tunsin jo, kuinka minut syötiin elävältä!

Juuri sillä hetkellä jostain kuului kova ryske, ja minä huohadin helpotuksesta. Tukijoukot oli saapunut. Ympärilläni olevat hiiviskeliät pelästyivät ja luikahtivat nopeasti lähellä olevaan synkkiin viemäreihin, ja olin vihdoinkin turvassa. Huomasin, että niiltä oli pudonnut monta hynää maahan, joten poimin ne kaikki mukaan. Mikä onni! Voisin käyttää niitä myöhemmin vaikka turvatalolla.

Olin koko loppuyön aivan rauhaton, joten rentouduin sitten hyvän pelin parissa ja söin paljon hyvää ravitsvaa sapuskaa. Aamulla olin taas iloinen ja energinen, ja päätin pitkästä aikaa tavoitella muita selviytyjiä.

[Rampauttaja]

Vappusima

Oli nihkeä ja sateinen ilta. Autoni oli korjaamolla, joten olin sen takia kävellen liikkeellä. Olin menossa sittariin hakemaan hiivaa, koska halusin valmistaa simaa. Sade ja tuuli piiskasivat kasvojani epämukavasti, joten vedin kulahtaneen pipon pääni päälle suojaksi. Jalkani olin onneksi suojannut vuotavilla tennareilla, ja minulla oli reikäinen takki. Sateinen sää harmitti minua suuresti, ja ärähdin "Pah, vappu!" kovaan ääneen.

Alue oli muuten tyhjillään, mutta jokin oli liikahdellut takanani jo jonkin aikaa... En nähnyt kuin karvaisen hahmon, mutta olin aika varma, että kyseessä oli joku spurgu. Yhtäkkiä hahmo harppasi lähemmäs ja loiskautti ison pyrskähdyksen kaljaa vaatteilleni. Käännyin spurgua kohti ja otin kympin esiin takkini taskusta. "Tossa, osta vaikka suuvettä", huudahdin äkäisesti ja huidoin uhkaavasti toisessa kädessäni puristamaa kangaskassia.  Selvästikään tämä alamaailman kulkukoira ei pelännyt minua, vaan nauroi ilkeästi ja asettui hyökkäysasentoon! Sen nauru kuulosti aivan vinkuvalta tupakkayskältä ja vihloi korvissani.

Yhtäkkiä huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko kodittomia, joilla kaikilla oli käsi ojossa rahan toivossa. Aloin täristä pelosta, ja minusta tuntui kuin olisin päihtynyt silmiä kirvelevästä vanhan viinan löyhkästä. Aloin pyöriä ympyrää ja huidoin setelituppoa joukkoa kohti sokeana, sillä en voinut enää pitää silmiäni auki. Olin kauhun vallassa! Tunsin jo, kuinka tipaton toukokuu menisi piloille!

Juuri sillä hetkellä jostain kuului kova sihahdus, ja minä kiihotuin helpotuksesta. Spurgu, jolla oli ollut varaa kaljapulloon, oli saapunut. Ympärilläni olevat köyhälistön edustajat pelästyivät ja luikahtivat nopeasti lähellä olevaan puistoon juomaan tätä yhtä olutta, ja olin vihdoinkin turvassa. Huomasin, että niiltä oli pudonnut monta antamaani seteliä maahan, joten poimin ne kaikki mukaan. Mikä onni! Voisin käyttää niitä myöhemmin vaikka siihen simaan.

Olin koko loppuyön aivan zombie, joten rentouduin sitten siman parissa ja söin paljon tippaleipiä. Aamulla olin taas iloinen ja energinen, ja päätin pitkästä aikaa juoda koko kuukauden jotain muuta kuin alkoholia.

[Marski93]

Yksinäisen dekkarin yötyö

Oli synkkä ja myrskyinen yö, jota oli ennakoinut aivan yhtä ankea ja sateinen ilta. Autoni oli korjaamolla, joten olin sen takia kävellen liikkeellä. Olin menossa kyttäyskeikalle kohteenani surkea vaimoaan pettävä pikkunilkki, koska halusin saada tapauksen lopultakin siististi pakettiin ja täytettä uhkaavasti tyhjentyneelle pankkitililleni. Sade ja tuuli piiskasivat kasvojani epämukavasti, joten vedin takinkauluksen pääni päälle suojaksi. Jalkani olin onneksi suojannut sen kuuluisan vanhan hyvän ajan kalosseilla, ja minulla oli ylläni ainut isäni pojalleen jättämä perintö, kulunut öljykangastakki. Sateinen sää harmitti minua suuresti, ja ärähdin "Antaa tulla kunnolla vaan vaikka äkäisiä ämmiä, eihän tuollainen surkea tihuttaminen edes kastele raavasta miestä!" kovaan ääneen.

Alue oli muuten tyhjillään, mutta jokin oli liikahdellut takanani jo jonkin aikaa... En nähnyt kuin varjoissa luihusti lymyilevän epämääräisen hahmon, mutta olin aika varma, että kyseessä oli periviholliseni, tämän asvalttiviidakon, jota kaupungiksikin kutsutaan, kurjin kriminaali, Piri-Pera. Yhtäkkiä hahmo harppasi lähemmäs ja loiskautti ison pyrskähdyksen sitä ainoaa asiaa jota kammoan yli kaiken, nimittäin tahmeaa, raudankatkuista, vastavalutettua verta, suoraan vaatteilleni. Käännyin veren kosketuksesta pahoinvoivana pirullista vastustajaani kohti ja otin epätoivoissani mitättömän fikkarin esiin takkini taskusta. "En garde luuseri", huudahdin äkäisesti ja huidoin uhkaavasti toisessa kädessäni puristamaa fikkaria Peraa kohti kuin suurempaakin asetta. Ikävä kyllä Piri-Pera ei pelännyt minua, vaan nauroi ilkeästi ja asettui hyökkäysasentoon! Sen nauru kuulosti aivan minun väistämättömältä tappioltani ja vihloi korvissani.

Yhtäkkiä huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko kulmakunnan parittajia, joilla kaikilla oli pesäpallomailat koskaan työhön tutustumattomissa käsissään. Aloin täristä pelosta, ja minusta tuntui kuin olisin juurtunut äkkiä niin heikoilta tuntuvista jaloistani sateen liottamaan asvalttiin. Aloin häpeäkseni panikoida ja huidoin uhkaavasti lähestyvää joukkoa kohti sokeana, sillä en voinut enää pitää silmiäni auki. Olin kauhun vallassa! Tunsin jo, kuinka vastustajieni kuuma, pahanhajuinen hengitys ympäröi minut kuin sakea myrkyllinen pilvi!

Juuri sillä hetkellä jostain kuului kova sireenien ujellus, ja minä valuin polvilleni märälle asvaltille silkasta helpotuksesta. Ratsuväki kahden poliisipartion muodossa oli saapunut. Ympärilläni olevat äsken niin mahtavana kukkoilleet lierot pelästyivät ja luikahtivat nopeasti lähellä olevaan pienten kujien muodostamaan tiheään sokkeloon, ja olin vihdoinkin turvassa. Huomasin, että niiltä oli pudonnut monta mailaa maahan, joten poimin ne kaikki mukaan. Mikä onni! Voisin käyttää niitä myöhemmin vaikka valmentamani poikien pesäpallojoukkueen harjoituksissa.

Olin koko loppuyön aivan kehossani kiivaana virtaavan adrenaliiniryöpyn kourissa, joten rentouduin sitten postimerkkikokoelmani parissa ja söin paljon äärimmilleen pingottuneita hermojani rauhoittavaa lohturuokaa eli äitini tekemää makaronilaatikkoa. Aamulla olin taas iloinen ja energinen, ja päätin pitkästä aikaa mennä maalle, pois rikollisen roskasakin parissa viettämästäni arjesta.

[MerlinsCoffeeCup]

Hei taas!

Noniin nyt saatiin tämän kisan voittaja valittua vihdoinkin, eli Marski93:n tarina voitti tällä kertaa!

Kiitos kaikille jotka ottivat osaa! Hauska oli täällä toimistolla näitä lueskella ja aika usein kyllä ääneenkin nauratti joissain kohdissa.

---

Marski93 kirjoitti:

Yksinäisen dekkarin yötyö

Oli synkkä ja myrskyinen yö, jota oli ennakoinut aivan yhtä ankea ja sateinen ilta. Autoni oli korjaamolla, joten olin sen takia kävellen liikkeellä. Olin menossa kyttäyskeikalle kohteenani surkea vaimoaan pettävä pikkunilkki, koska halusin saada tapauksen lopultakin siististi pakettiin ja täytettä uhkaavasti tyhjentyneelle pankkitililleni. Sade ja tuuli piiskasivat kasvojani epämukavasti, joten vedin takinkauluksen pääni päälle suojaksi. Jalkani olin onneksi suojannut sen kuuluisan vanhan hyvän ajan kalosseilla, ja minulla oli ylläni ainut isäni pojalleen jättämä perintö, kulunut öljykangastakki. Sateinen sää harmitti minua suuresti, ja ärähdin "Antaa tulla kunnolla vaan vaikka äkäisiä ämmiä, eihän tuollainen surkea tihuttaminen edes kastele raavasta miestä!" kovaan ääneen.

Alue oli muuten tyhjillään, mutta jokin oli liikahdellut takanani jo jonkin aikaa... En nähnyt kuin varjoissa luihusti lymyilevän epämääräisen hahmon, mutta olin aika varma, että kyseessä oli periviholliseni, tämän asvalttiviidakon, jota kaupungiksikin kutsutaan, kurjin kriminaali, Piri-Pera. Yhtäkkiä hahmo harppasi lähemmäs ja loiskautti ison pyrskähdyksen sitä ainoaa asiaa jota kammoan yli kaiken, nimittäin tahmeaa, raudankatkuista, vastavalutettua verta, suoraan vaatteilleni. Käännyin veren kosketuksesta pahoinvoivana pirullista vastustajaani kohti ja otin epätoivoissani mitättömän fikkarin esiin takkini taskusta. "En garde luuseri", huudahdin äkäisesti ja huidoin uhkaavasti toisessa kädessäni puristamaa fikkaria Peraa kohti kuin suurempaakin asetta. Ikävä kyllä Piri-Pera ei pelännyt minua, vaan nauroi ilkeästi ja asettui hyökkäysasentoon! Sen nauru kuulosti aivan minun väistämättömältä tappioltani ja vihloi korvissani.

Yhtäkkiä huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko kulmakunnan parittajia, joilla kaikilla oli pesäpallomailat koskaan työhön tutustumattomissa käsissään. Aloin täristä pelosta, ja minusta tuntui kuin olisin juurtunut äkkiä niin heikoilta tuntuvista jaloistani sateen liottamaan asvalttiin. Aloin häpeäkseni panikoida ja huidoin uhkaavasti lähestyvää joukkoa kohti sokeana, sillä en voinut enää pitää silmiäni auki. Olin kauhun vallassa! Tunsin jo, kuinka vastustajieni kuuma, pahanhajuinen hengitys ympäröi minut kuin sakea myrkyllinen pilvi!

Juuri sillä hetkellä jostain kuului kova sireenien ujellus, ja minä valuin polvilleni märälle asvaltille silkasta helpotuksesta. Ratsuväki kahden poliisipartion muodossa oli saapunut. Ympärilläni olevat äsken niin mahtavana kukkoilleet lierot pelästyivät ja luikahtivat nopeasti lähellä olevaan pienten kujien muodostamaan tiheään sokkeloon, ja olin vihdoinkin turvassa. Huomasin, että niiltä oli pudonnut monta mailaa maahan, joten poimin ne kaikki mukaan. Mikä onni! Voisin käyttää niitä myöhemmin vaikka valmentamani poikien pesäpallojoukkueen harjoituksissa.

Olin koko loppuyön aivan kehossani kiivaana virtaavan adrenaliiniryöpyn kourissa, joten rentouduin sitten postimerkkikokoelmani parissa ja söin paljon äärimmilleen pingottuneita hermojani rauhoittavaa lohturuokaa eli äitini tekemää makaronilaatikkoa. Aamulla olin taas iloinen ja energinen, ja päätin pitkästä aikaa mennä maalle, pois rikollisen roskasakin parissa viettämästäni arjesta.

---