päiväyksellä 16-05-2012 03:44 PM
Moikka yhteisö!
Arvatkaa mitä!? Päätin viikonloppuna tehdä jotain muuta kuin trophy-metsästystä PS3:lla, joten menin riippuliitämään erään viidakon ylitse. Huomasin liidokissa roikkuvan tutkalaitteeni piipahtelevan kummallisesti viidakkoa ylittäessäni... laukaisin siispä tutkimusluotaimen alas viidakkoa kohti! Kun pääsin kotiin myöhemmin samana päivänä, menin heti tarkastamaan mitä tutkimukset paljastivat.
Jostain aivan käsittämättömästä syystä toimiston yhden rojukaapin sisältö on kulkeutunut viidakkoon aluskasvillisuuden alle piiloon! Veikkaan, että hiljattain kokeilemani (koevaiheessa vielä oleva) portaalilaite on vahingossa jäänyt yöksi päälle ja imaissut jotain ylimääräistä itseensä. Olisi pitänyt lukita kaapin ovi! ![]()
Olen niin kiireinen, etten ehdi palata viidakkoon, eikä minulla ole tarvittavia vaatteitakaan tuommoiseen paikkaan. Hyih, ötökät hiuksissani... ei kiitos! Eli nyt saatte tilaisuuden etsiskellä kadonneita tavaroita! Jos löydätte jonkin kohteen, saatte pitää sen itsellänne.
Kunhan viidakko saadaan puhtaaksi, ettei roskata luontoa!
Siirry kisan viestiketjuun, jossa voit ottaa osaa!

Ohjeet kohteiden etsimiseen:
Koordinaatisto:
Klikkaa tästä siirtyäksesi yhteisön olohuoneeseen kisan viestiketjuun, josta voit lukea lisätiedot ja osallistua. ![]()
YLEISET KESKUSTELUT:


Tervetuloa suomenkieliselle PlayStation-foorumille!
Suomenkielisten käyttäjien määrän lisäännyttyä päätimme pystyttää erillisen foorumin, jossa voi keskustella suomeksi. Toivottavasti tulet viihtymään!
Jäsenien esittelyt -viestiketjussa voit käydä kertomassa itsestäsi ja tutustumassa muihin suomenkielisiin käyttäjiin.
Foorumin tärkeät tiedotteet löydät Yleistä tietoa -kategorian tiedotteet, kilpailut ja ylläpito -osasta.
Ottaaksesi osaa keskusteluihin, kirjauduthan ensin foorumille sisään sivun ylälaidasta. Jos sinulla ei ole vielä Sony Entertainment Network -sisäänkirjautumistunnusta, voit rekisteröityä täällä.
Mukavia keskusteluhetkiä!
Website ©2013 Sony Computer Entertainment Europe
All content, game titles, trade names and/or trade dress, trademarks, artwork and associated imagery are trademarks and/or copyright material of their respective owners. All rights reserved. [more info]
%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Beta-Trial-Information/td-p/11386362
best_shooter.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Introducing-Best-of-PlayStation/td-p/13741979
best_driver.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Introducing-Best-of-PlayStation/td-p/13741979
best_performer.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Introducing-Best-of-PlayStation/td-p/13741979
best_footballer.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Introducing-Best-of-PlayStation/td-p/13741979
best_fighter.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Introducing-Best-of-PlayStation/td-p/13741979
best_creator.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Introducing-Best-of-PlayStation/td-p/13741979
best_action_player.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Announcements/Introducing-Best-of-PlayStation/td-p/13741979
dev2.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Website-and-Forum-Help-Feedback/Producer-and-Developer-Ranks/td-p/18407352
trophy.gif%%http://community.eu.playstation.com/t5/Website-and-Forum-Help-Feedback/The-Community-Awards-FAQ/td-p/18407096
PSlogoSM.png%%http://community.eu.playstation.com/t5/Website-and-Forum-Help-Feedback/Online-Support-Coordinator-rank/td-p/18414870